sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ylikypsää BBQ possua

Me saatiin eilen vieraaksi mun molemmat siskot ja muutama muu ihana ihminen. <3 Siskonpojan jälkkäritoiveena oli mutakakku, joten menun suunnittelu lähti siitä. Lopputuloksena oli varsin Hard rock cafemainen setti, joten ähkyynhän se sitten johti.

Alkupalana tarjoilin cheddar-kuorrutettuja nachoja salsan, guacamolen ja kermaviilin kanssa. Tarkoituksenani oli tehdä nachot itse, mutta aika loppui auttamatta kesken. Nyyh. Ensi kerralla sitten. 

Pääruoaksi tein ylikypsää BBQ possua sämpylällä (miksi pulled BBQ pork sandwich kuulostaa paljon hienommalta?) - kyytipoikana pekonirouheella kyllästettyä caesar-salaattia, maustettuja porkkanatikkuja ja perunalastuja. Perunalastujakin olin tekemässä ensimmäistä kertaa eikä aika riittänyt kunnolla niihinkään. Ehdin kuitenkin tekemään pienen testierän parista perunasta, ja ne vaikuttivat kyllä lupaavilta!

Jälkkäriksi sitten tietysti sitä mutakakkua, jonka kanssa syötiin vaniljajäätelöä, vadelmaa ja nougatrouhetta.

Hyvää oli ja kivaa sitäkin enemmän!


Ylikypsää BBQ possua
  • sopivasti iso pala porsaanniskaa, eli kassleria (meillä 2.6kg, josta riitti n. 10 annokseen)
  • mausteita: suolaa, pippuria, paprikaa, cayennepippuria, valkosipulijauhetta jne.
  • fariinisokeria
Hiero lihan pintaan reilulla kädellä mausteita ja fariinisokeria. Heitä liha pataan/pellille ja paista sitä 110 asteisessa uunissa niin pitkään että liha hajoaa helposti kun sitä haarukalla vähän kokeilee (itse pidin lihaa uunissa n. 12 tuntia, vähän vähemmänkin olisi varmasti riittänyt). Käännä liha kerran, pari ja sivele sitä muutaman tunnin välein lihasta irronneella rasvalla (yöllä ei tarvi nousta sivelemään).

Ota liha uunista ja anna sen levätä muutama minuutti. Revi liha pienemmiksi paloiksi kahdella haarukalla ja poista jäljelle jääneet isommat rasvapalat. Tarjoile liha sellaisenaan tai BBQ-kastikkeen kera.




Jamie Oliverin BBQ-kastike (Jamie's America kirjasta)
(etikkaisen makea, ohjeesta tulee n. 5 dl kastiketta)
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 10 valkosipulinkynttä
  • 2 tuoretta chili, siemenet poistettu
  • oliiviöljyä
  • 10 oksaa tuoretta timjamia, lehdet riivitty
  • 10 oksaa tuoretta rosmariinia, lehdet riivitty
  • pieni kourallinen tuoretta korianteria
  • 10 laakerinlehteä
  • 1 tl kuminansiemeniä
  • 2 rkl fenkolinsiemeniä
  • 2 rkl savupaprikajauhetta
  • 2,85 dl vettä
  • 2 appelsiinin mehu ja kuori
  • 200g fariinisokeria
  • 6 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 dl ketsuppia
  • 2 rkl worcesterkastiketta
  • 2 tl sinappia
  • 2 dl omenamehua
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
Pyöräytä sipuli, valkosipuli ja chili monitoimikoneessa tahnaksi. Freesaa tahnaa öljyssä pannulla keskilämmöllä n. 5 min. Sillä aikaa pyöräytä mausteet monitoimikoneessa tahnaksi. Lisää maustetahna pannulle ja freesaa vielä muutama minuutti. Pyöräytä tehosekoittimessa myös appelsiininkuoret ja lisää nekin pannulle. Lisää sitten sokeri ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Lisää vesi, appelsiinimehu ja kaikki loput aineet. Keittele kasaan matalalla lämmöllä kunnes kastike sakenee hieman. Lopuksi siivilöi kastike.

Sunnuntain jämäruoat. Illan lautanen unohtui kuvata..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...